luv

luv

Tuesday, December 15, 2015

Millaista on olla läheisriippuvainen

Mä olen läheisyysriippuvainen, joka tuskin tulee kellekkään yllätyksenä. Se häiritsee mun elämää ja ihmissuhteita. Millaista on elää läheisriippuvuuden kanssa? Mä kerron tässä omia kokemuksia asiasta.

Tiedätkö sen tunteen, kun tunnet olevasi ihan yksin? Ettei kukaan välitä? Tunnetko sen kokoaikaisen hylkäämisen pelon? Pilaat ihmissuhteitasi sillä. Et vain osaa käyttäytyä "normaalisti", koska tunnet tunnepohjaiset asiat niin voimakkaasti.

Mä itse helposti poltan itseni muiden takia loppuun. Mä olen valmis näkemään muiden ihmisten eteen ihan liikaa. Ihan oikeasti liikaa. Välillä tuntuu, että unohdan oman hyvinvointini kokonaan, kun alan elämään toisen ihmisen kautta tukiessani häntä. Mä pelkään ylikaiken hylätyksi tulemista, joten en osaa sanoa "ei". Jos välitän jostain ihmisestä, niin helposti jään potkupalloksi, ettei mua vaan jätettäis yksin. Jos mulle sanoo "mä rakastan sua" ja potkaisee kallionkielekkeeltä alas, niin mä tuun häntä koipien välissä takaisin antaen sille uuden mahdollisuuden kerta toisensa perään.
Tukahdutan omat tunteeni sekä tarpeeni, jos tiedän, ettei toinen halua antaa mulle niitä. Lähden muokkaamaan mun koko persoonaa toisen takia, että kelpaisin.
Mä ahdistun enemmän muiden tunteista kuin omistani. Varsinkin oman kumppanin. Jos tiedän, ettei hänellä ole hyvä fiilis, mä alan murehtimaan ja stressaamaan asiasta sekä yliajattelen kaiken. Mä pelkään eroja, koska niistä tulee vain "mä en riitä sulle sittenkään" olo. Ja se olo on jotain aivan kamalaa. Mä haluan olla riittävä. Mä haluan olla rakastettu. Mä haluan olla jollekkin se "rakkain", niin vahvasti, että se repii mua sisältä.
Mä teen aina mun kumppanin eteen ihan hirveesti duunia. Ostan sille kaiken mitä se haluaa, teen kaiken mitä se haluaa, oon valmis ihan mihin vain sen takia, paitsi päästämään irti. Ihmisestä irtipäästäminen on jotain mitä en osaa. Mä oon käyttänyt melkein mun jokaiseen tyttöystävään ihan hirveesti rahaa ja aikaa. Enemmän mitä suurinosa edes vuoden-parin aikana, vaikka ei mun suhteet ole kestäneet kuin kuukausia.

Mä stressaan aina suhteissa ihan hirveesti ja yritän edetä pikavauhtia. Haluan saada suhteesta vakaan ja pysyvän, mutta siinä kiireessä vaan pilaan mahdollisuuden siihen kaikkeen. Sysään vastuuta sille toiselle mun onnellisuudesta, vaikka hänellä ei olisi voimia siihen. Hermostun, jos toinen ei heti tajua, että mitä mä tarvitsen. En vain osaa heti sanoa omaa mielipidettäni, jos on vähänkään epävarmaa toisen suhtautumisesta asiaan. Helposti lähden tekemään sille toiselle asioita joita haluisin itselleni tehtävän, mutta senkin vedän helposti yli. Se on vähän sellaista äänetöntä "tee mullekki näin! Etkö sä huomaa, että kuinka sä nautit tosta, niin tee mullekki?" huutoa, jossa lähtee odottamaan toiselta liikoja. Ja sitten toki pitää loukkaantua, kun toinen ei tajuakkaan sitä. Sitten toinen ihmettelee, että miksi vaikutan kiukkuselta, vaikka teen parhaani peittääkseni mun tuntemukset.
Kiinnyn toiseen vahvasti ihan salamannopeudella. Haluan ajatella, että tässä on nyt se mun loppuelämän kumppani. Mä haluan ajatella, että se toinen rakastaa mua niin syvästi, että haluaa yrittää mun kanssa aina, tilanteesta riippumatta. Jollakin tavalla tuun "rakkaudesta" sokeaksi ja en suostu myöntämään ongelmia vaan elän kuvitelmassa, että kaikki on hyvin.
Luotan toiseen, mutta samalla kuitenki epäilen koko ajan, enkä osaa luottaa 100%, kun en pysty edes luottamaan itseeni kunnolla.
Luulen aina, että suhde peittää mun kaikki muut ongelmat ja se tuo mulle sen onnen. En osaa lähteä suhteesta vaikka kuinka henkisesti kuolisin siinä. Enkä osaa päästä irti, vaan jään jalkaan ruikuttamaan uutta mahdollisuutta.

Ylireagoin ja turhaudun jos asiat menee toisella tavalla miten olin suunnitellut. Tuun helposti mustasukkaiseski ihan kenestä vain, sekä mun pitää tietää kaikki mitä on menossa. Vihaan epätietoisuutta, vaikka asia olisi ihan mitätön.
Mä kritisoin itseäni koko ajan, enkä ole ikinä täysin tyytyväinen mihinkään itse tekemään asiaan. Aina olisi parannettavaa. Mutta yhtään en siedä, että mua kritisoidaan, koska otan sen niin vahvasti itseeni.
En oikein uskalla suuttua kenellekkään. Pelkään liikaa muiden reaktiota. Pelkään myös kuollakseni, että mulle suututaan, eli ahdistun jos joku edes korottaa vähänkään ääntä mulle. Meen lukkoon, enkä pysty olemaan enää vähään aikaan normaalisti henkilön läsnäollessa.
Oon harrastanut myös seksiä välillä pelkästään sen takia, että saisin läheisyyttä, hellyyttä ja rakkautta. Yritän ostaa muiden kiintymyksen materialla. Lellin mun kumppanit ihan piloille jos vain rahatilanne antaa vähänkään myöten.

Ja mikäs on sen parempaa, kuin se, että otat eron kipeämmin vastaan kuin sulle läheisen ihmisen kuoleman. Koska kuollut ihminen ei lähtenyt sun luota oman tahtonsa mukaan, mutta eron ottanut teki sen tietoisesti. Ja pelkäät sen toisen löytävän paremman. Sellaisen mitä et ikinä voisi olla.
Mutta itse kuitenkin et osaa olla yksin ja aina etsit uutta rakkautta, vaikka entinen juuri päättyi.

Mutta onneksi oon alkanut oikeasti tajuumaan tän vakavuuden ja alan työstämään tätä. Haluan päästä henkisesti parempaan kuntoon. Tää on vain niin hankalaa.
Ajatus siitä, että joudun olemaan yksin ahdistaa, mutta nyt en aijo päätyä uuteen suhteeseen enää.
Jos mä en itse pysty itseäni näin rakastamaan, niin kuka muukaan voisi?

http://www.naistenkartano.com/artikkelit/riippuvuudet/laheisriippuvuus/
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/tietokirjailija-laheisriippuvuudessa-ja-narsismissa-on-paljon-samaa/3194994

13 comments:

  1. Eksyinkin askin kautta tänne blogisi puollelle! Pystyin samaistumaan jollain tavoin tekstiisi. Kirjoitat todella hyvin. En tiedä, mitä sanoa, mutta voimia <3
    Ole oma itsesi, mutta päätä silti millainen olet!

    ReplyDelete
  2. Osaan voin samaistua, nää on vaikeita asioita!

    ReplyDelete
  3. voin samaistua sun tilanteeseen.Olen itse myös läheisyysriippuvainen. Tarvitsen sen että joku hyväksyy mut ja mä tunnen et mut hyväksytään.

    ReplyDelete
  4. Luin kai carrin ask.fm että se ei oo kauheen seksuaalinen ihminen ja teillä ei ilmeisesti ollu seksiä siis? Niin miten pystyt luopumaan noin jostain perus asiasta? Ja sulla selkeesti on jotain kiintymysongelmia lapsuudesta kun ne tulee esille noin voimakkaana tarpeena miellyttää :---( En halua kuulostaa negatiiviseltä vihaajalta vaan enemmänki saada sua ajattelemaan. Osaatko esim nyt aatella et hei mun ihanne kumppanni ei saa olla semmonen et se......vaan aatteletko vieläki nii, että ei sulla oikeen oo tyyppiä? Ei kukaan iske kehenkää kriteereihin 100% mut sullakin varmaan pitäis olla jotain osviittaa et rakastuis heti ihmiseen, vaikka se voi olla semmonen joka vaan tuo negatiivisuutta elämään. On vaan tosi surullista jos on valmis muuttamaan itessään kaiken, että kelpais. Ehkä oot kans rakastunu siihen ideaan olla rakastunu nii muutat ittees siks paljon? Jos haluut jutella enemmän nii vastaa vaikka tähän. Nyt tsemppii eroon se on paskaa mutta aika parantaa, vaikka se klisee onkin.

    ReplyDelete
  5. Samaistun täysin. Usein musta tuntuu et tahdon kokoajan lisää ja lisää huomiota toiselta, ja läheisyyden tarve kasvaa kokoajan. Keskusteluntahti tiheentyy jne. Minusta tuntuu etten koskaan tule löytämään ketään joka osaisi vastata pelkoihini ja tarpeeisiini.

    ReplyDelete
  6. En voi sanoa että ymmärrän koska itsellä ei ole kokemusta tästä mutta haluaisin ymmärtää paremmin. Tää kertomus on antanu mulle paljon edistystä ymmärtämään niitä joilla on sama ongelma jos tätä voi sanoa ongelmaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En voi sanoa että ymmärrän koska itsellä ei ole kokemusta tästä mutta haluaisin ymmärtää paremmin. Tää kertomus on antanu mulle paljon edistystä ymmärtämään niitä joilla on sama ongelma jos tätä voi sanoa ongelmaksi. ja sie löydät kyllä sen joka on sun kanssa vaikka mikä ois. ja jos haluut ihmisen joka kuuntelee ja yrittää auttaa nii facesta mut löytää täl mun nimellä täällä. :)

      Delete
  7. Satuin löytämään sun blogin fb:n kautta ja yllätyin siitä miten samanhenkiseltä vaikutat! Samaistuin todella moneen asiaan sun tekstissä, esimerkiksi siihen että hiljaa mielessään itselleen tehty kritisointi on ok mutta toisen sanomana yhtäkkiä hyökkäys ja merkki siitä että oon ihan paska ihminen. Menen myös lukkoon konfliktitilanteissa enkä siedä ollenkaan vittuilua tai edes äänen korotusta tai ahdistun ja vetäydyn kuoreeni. Ja kuten sinä, olen itsekin sen tyyppinen että miellytän ja teen mitä vaan multa pyydetäänkään, valmistan voileipiä ja hieron ja ostan sipsejä ja lista vaan jatkuis, poikaystävä välillä piruillen sanoo et oon palvelija.. enkä anna sen tuottaman pahan olon näkyä ees värähdyksenä mun kasvoilla vaan annan vaan olla, sillä en halua antaa sille syytä suuttua mistään, ees siitä et oon ite suuttunu sille jostain mistä ois ollu syytäkin vähän vittuuntua. Joten tiedän miltä susta tuntuu. Mä niiin haluaisin osata antaa sulle jotain rakentavia neuvoja mutta valitettavasti olen itsekin aika neuvoton tässä omassa tilanteessani joten en voi kuin samaistua ja toivoa sulle kaikkea hyvää. Voimia, nainen, ja muista ettei sun tarvii suostua olemaan mikään ovimatto joka aina suostuu kaikkeen! Jos parisuhteessa sitä sulta vaaditaan, niin se ihminen ei oo sun arvonen vaan joku empatiakyvytön ääliö joka ei joko ymmärrä tai yksinkertaisesti välitä siitä mitä se sulle toiminnallaan aiheuttaa. Tsemppiä ja rauhallista joulunaikaa! PS. sulla on tosi kauniit hiukset ja muutenkin silmääni kovasti miellyttävä tyyli, oon oikeestaan kateellinen et uskallat olla noin rohkeesti oma ittes.

    ReplyDelete
  8. Pystyn samaistumaan tähän täysin!!
    Minulle diagnisoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö ja työstän sitä juuri että ihmissuhteistani ja elämästäni joskus tulisi jotain....

    Tsemppiä sinulle ja voimia jatkoon!

    ReplyDelete
  9. Satuin eksymään lukemaan tän tekstin, olen itsekkin läheisriippuvainen tai voisiko sanoa että olin erosin elin paskassa suhteessa kolme vuotta ja nyt vihdoinkin kun erosin alkuvuodesta olen joutunutkin tähän pisteeseen etten päästä enään ketään liian lähelle sem takia koska pelkään päätyä taas tekemään samat skeidat niinkuin aina ennenkin. tsemppiä ja toivottavasti et tee enää samoja virheitä kuin ennen!

    ReplyDelete
  10. Pystyn jotenki samaistumaan tähä tekstiin. Mulla on sama juttu mun kavereiden ja sen "kaverin"kanssa josta pidän enemmän ku kaverina mutta mitä en haluis myöntää just siitä syyst et pelkään et ajan sen mun luota pois. Mutta siis ymmärrän jotenkin tuon tunteen.

    ReplyDelete
  11. Hei sulta on tainnu unohtua, kuinka verbit taipuu englanniks... Sims-blogiasi tarkoitan.

    She use > she uses
    She have > she has

    ReplyDelete
  12. Kyllä sä joskus löydät sen oikean. Tsemppiä ja itsevarmuutta! 👍

    ReplyDelete