luv

luv

Sunday, January 24, 2016

Pikaista päivitystä

Ja siinä se taas on! Uusi tatuointi. Tällä kertaa ihoon ilmestyi rintakehän kohdalle iso lepakko jota koristaa helmet sekä ruusut. Leima on mustavalkoinen, niinkuin kaikki muutkin tulevat olemaan. Olen täysin rakastunut tähän. Mä jopa tunnen itseni tän kanssa 20493049 kertaa kauniimmaksi mitä aijemmin, vaikka en panostaisi hiuksiin ja meikkiin niin paljoa enää.


Eipä mulle ole tapahtunut lähiaikoina mitään erikoista. Tai no on, mutta arki silti tuntuu aika tyhjältä. Isoisä (isän puolelta) kuoli ja kaikkea muuta tapahtui. En vaan tiedä, että mitä siitäkin pitäisi ajatella, sillä fafa oli mulle tärkeä ihminen ja olin hänen kanssaan enempi tekemisissä kuin omien vanhempieni. Jollakin tapaa nää pari kuukautta on ollu tosi raskaita, mutta kai tää tästä pikkuhiljaa. Mä tunnen oloni tosi yksinäiseksi. Mä vannotin itselleni, että aijon pysyä nyt sinkkuna ja niin aijonkin, mutta tää läheisyydenkipeys on ihan kamalaa. Samoin ikävä.
Vaikka asiat ei nyt ole ihan parhaimmillaan, niin silti oon pikku hiljaa paranemaan päin! Mä toivon, että olen tälläkertaa oikeasti kyse on parantumisesta, eikä pelkästä luulosta. Jos luulee parantuvansa, mutta tila yhtäkkiä menee entistä huonompaa kuntoon, niin kyllä sitä romahtaa, kun tajuaa miten paskassa kunnossa oikeasti edelleen on.
Oon btw löytänyt hyvän keinon saada nukuttua paremmin. Elikkäs unimusiikki. Itse ainakin nukahdan helpommin sen soidessa taustalla ja unet on paljon rauhallisempia mitä yleensä. Jos nukkumisessa on pieniä ongelmia, niin suosittelen kokeilemaan ihmeessä. Paremmat unet saa ihmisen voimaan huomattavasti paremmin. Tätä varmaan laitan taas ens yönä soimaan:


Ehkä mä sitten huomenna tuun enempi selittämään kaikkea. Nyt haluun vaan nukkumaan. Öitä <3

11 comments:

  1. Miksi ihmiset hankkivat näin huonosti tehdyn näköisiä tatuointeja? Ai kamala...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei toi todellakaan huonosti ole tehty :DD Mistä kohtaa muka huonolta sun silmään näyttää? Se on yksityiskohtainen ja sitä tehdiin vähän reilu 6h.

      Delete
    2. En tajuu myöskään anonyyin kommenttia, toihan on tosi hyvin tehty ja lisäksi upea idea :))

      Delete
    3. En tajuu myöskään anonyyin kommenttia, toihan on tosi hyvin tehty ja lisäksi upea idea :))

      Delete
  2. Love the chest piece!
    xx
    http://retro-electric.blogspot.rs/

    ReplyDelete
  3. Käytkö jossaki terapiassa tai muussa hoidossa läheisriippuvuuden ja muiden ongelmien takia?
    Miks muuten, aina kun sun vanhemmista kysytään niin puhut sun äidin sijaan sun äitipuolensta (tietty isästä myös)? Sun ENTINEN äitipuoli ei ole sun vanhempi. Ei ollu ees sillon kun oli se nykynen. Et muutenkaa koskaan puhu sun äidistä, miksi?

    ReplyDelete
  4. Hei Mary rakastan blogiasi ja YouTube videoitasi mutta viimeaikoina oon huomannut että et ole yli vuoteen tänne blogiin mitään postaillut...oletko kenties lopettanut blogin?Toivoisin että vastaisit pikinmiten.Love ya

    ReplyDelete
  5. Best devar and bhabhi sex story read the whole story in details, how and where did they
    decide to have their first sex in the absence of her husband. hindi sex stories

    ReplyDelete
  6. Browse all other upcoming web series, trending news, Trending in India, Viral News, Upcoming Web Series in Hindi. india trending

    ReplyDelete
  7. Apply right away for freelance modelling jobs in India, sings jobs, freelance artists jobs, freelance stylist and makeup artists jobs in India. musician jobs

    ReplyDelete
  8. Browse here for the best life, motivational friendship quotes & status. Stories, suvichar & thoughts in hindi, shayari. Also get the best motivational quotes and inspirational. quotes in hindi

    ReplyDelete